Alana Evans (s. 6. heinäkuuta 1976 Kentucky) on yhdysvaltalainen entinen pornonäyttelijä. Hän on toiminut Penthousen mallina.
Kun Evans oli kolmen kuukauden ikäinen, hänen äitinsä otti avioeron miehestään, joka oli sotilaana Yhdysvaltain armeijassa. Evans asettui pohjoiseen Kaliforniaan. Äiti kuoli maksasairauteen tyttären ollessa 16-vuotias. Evans oli aikuisviihdealalle siirtyessään juuri yli kaksikymppinen.
Evans on nyt esiintynyt sadoissa pornografisissa elokuvissa. Hän on biseksuaali ja naimisissa. Parissa elokuvassa Evans käytti aliasta "Jenna Talia", jonka hän kuitenkin pian jätti pois käytöstä. Hän esiintyi myös rapartisti 50 Centistä kertovassa dokumentissa 50 Cent: Refuse to Die ja hänen omasta perhe-elämästään kertovassa dokumenttiohjelmassa MTV’s True Life: My Parents are in Porn. Vuonna 2006 Evans perusti Creamworks -aikuisviihdetuotantoyhtiön. Hän on toiminut myös Aikuisviihdealan taiteilijoiden killan (engl. Adult Performance Artists Guild) puheenjohtajana.
Pornonäyttelijän ammattinsa lisäksi Evans on kirjoittanut kolumneja High Times -lehteen, toiminut taustalaulajana Lords of Acidin singlejulkaisulla sekä perustanut PwnedByGirls-verkkosivuston, joka tuottaa muun muassa suoria videolähetyksiä ja videopeliarvosteluja.